torstai 31. maaliskuuta 2011

Banaani-piimäkakku

Hesarin 03/2011 kuukausiliitteessä oli tämä ohje. Minun tekemä versio ei ollut yhtä kuvauksellinen kuin lehdessä, mutta kinuskijäätelön kanssa nautittuna oikein hyvää. Mukava arkijälkiruoka.


1,5dl piimää, 100g voita, 1dl sokeria, 1rkl siirappia, 0,5tl leivinjauhetta & soodaa, 3dl vehnäjauhoja, 2tl kanelia, 1tl inkivääriä & kardemummaa, 2 banaania, 2rkl sokeria, 25g voita.

- Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää piimä, sulatettu voi ja siirappi, sekoita tasaiseksi.
- Karamellisoi banaaniviipaleet sokerilla ja voilla pannulla molemmin puolin.
- Vuoraa vuoka suklaaraasteella (loistava ja toimiva idea)kaada taikina päälle. Asettele karamellisoidut banaanin palat taikinan päälle ja paista 175-asteisessa uunissa n.10-15min.

In English

This banana sour-cream cake is good everyday desert.  

torstai 17. maaliskuuta 2011

Suklaataivas Århus


Kävin minilomalla ystäväni luona Århusissa,Tanskassa. Se on Tanskan toiseksi suurin kaupunki. Pieni suuri kaupunki. Ihania liikkeitä, ravintoloita ja leipomoita. Jälkiruokien ja erityisesti suklaan ystävien taivas. I was in heaven! Nähtävää riitti ja jäi toisellekkin kertaa. Århusissa on Kuningatar Margareetalla linna. Mitä ihmeellisintä, silloin kun hänen majesteettinsa ei ole paikalla linnan pihapiiri on kaikille avoin puisto! Siellä me tallusteltiin kaikessa rauhassa kuningattaren pihalla. Kuningattarella on siellä kuulema upea ruusutarha, mutta vuoden aika ei ollut otollonen sen ihasteluun. Jotain siis jäi seuraavaan kertaan.
 
Tälläisiä ihastuttavan värikkäitä pikku liikkeitä oli Latinalainen kortteli täynnä.


Pieni otos vkolopun herkuista. Tiramisua, italialaista jäätelöä, Pannacottaa, suklaakakkua, kaakaota ja creppejä. Sunnuntaina jopa minunkin kiintiö makealle oli täynnä.


...mutta ennen sitä piti vielä maistella tanskalaisten "kansallis herkkua" Flodeboller. Vähän niinkuin Suomessa myytävät suukot, mutta NIIN paljon paremman makuisia. Erikoista näissä on se, että makuvaihtoehtoja on monia, mutta sisus ei koskaan ole muuta kuin vaniljaa. 
 
 
 Ja joka reissulta täytyy aina ottaa yksi pakollinen siipi kuva. Tälläinen tällä kertaa.


In English

I went to visit my good friend in Århus, Denmark. My mini vacation was perfect. Good company and good deserts. Eaven my sweet tooth was full on Sunday morning when I had to go back home. 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Äidin Kakku


Maanantaina oli äitini 60- vuotispäivä. Vkoloppuna juhlapäivää oli juhlittu pohjoisessa sukulaisten kesken ja maanantaina oli vuorossa lounas työkavereille. Tein kakun tilaisuuteen. Oranssi kakku ei ollu etukäteen mietitty kukkakimpun kanssa, mutta äitini lempivärin tuntien se osui nappiin.



Tässä minä opettelen leipomaan äitini kanssa. Pullan leivonnassa oli parasta se kun sai syödä korvapuustirullan taikinapäät. Paha olohan siitä tuli, mutta ei se syöntiä koskaan estänyt.

In English

My mother turned 60 two days ago. She offered lunch for her work friends that day. I made a cake for that occasion. Orange cake was not planned with the flowers but I had a pretty good hunch what she would like. Here is also old picture of us baking cinnemon rolls.