keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Mökillä


Kesä on alkanut ja mökillä on mukava olla. Aamupalaksi voi syödä vaikka pannukakkuja! Valmispaketti ei ole yhtään hullumpi vaihtoehto kun ei viitsi ruveta taikinaa itse alusta asti väsäämään sisätiloissa.

In English

Summer is here. At the cabin you can enjoy pancake breakfast outside! 

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Ylioppilasjuhlat

Eilen juhlittiin ylioppilaita aurinkoisessa säässä, ainakin täällä etelässä. Tein työkaverini tyttären lakkiaisiin 4 kakkua. Urakka oli kyllä työnohessa melkoinen, mutta loppujen lopuksi moni vaihe onnistui normaalia helpommin ja nopeammin. Toiveena oli samanlaiset kakut kuin tein veljeni häihin viime kesänä. Yritin tehdä näistä hieman erilaiset, mutta kädenjälki on kai aina sama. :D 


Jokaisella taitaa olla omat pravuurinsa. Minun on ehdottomasti nämä Brita-kakun tyyliset suklaakakut. Ne aina onnistuu ja on todella hyvää! Välissä oli hieman kinuskikastiketta ja tuorejuusto-kermaa. Kakkujen päälle tuli koristeeksi vielä syötäviä oikeita pikku orvokkeja.


Sokerimassaa käsiteltäessä ei voinut kuin todeta, kun se on hyvin tuoretta, sen työstäminen on myös helppoa ja nopeaa.


Välissä sokerimassakakuissa oli vadelmaa ja kerma-vaniljarahkaa. Kakku oli mitäpä muuta kuin paholaisen suklaakakkua.


Minulla on pieni, mutta sitäkin rakkaampi koti. Keittiö on helmi ottaen huomioon asunnon koon. Projektin aikana jouduin siivoamaan keittiön moneen otteeseen, jotta pystyin tekemään kaiken. 



Pakko on vielä esitellä minun luotto keittiövälineeni. Mummon Kenwood chewette tehosekoitin 70-luvulta. Meillä kotona on samanlainen, joten en osaisi kai muulla välineellä toimiakkaan. Tehosekoitin on huimattavasti tukevampi ja raskaampi kuin nykyiset käsivatkaimet. Silloin tällöin kyllä haaveilen yleiskoneen ylellisyydestä, mutta siihen pitäisi olla myös isompi keittiö. Joten mummon Kenwoodilla kyllä kelpaa. Eli leipomiseen ei tarvita hyper-kalliita välineitä.


In English

Yesterday was graduation day for some. I helped my workfriend and made her 4 cakes. Her oldest daughter graduated. Task was little bit over whelming since I did the baking while I was working during the daytime. But baking went well and I noticed that many things went faster and better than usual. All I can say that I was satisfied with the result. I hope they where as well. My diarest kitchen equipment is my grandmoms Kenwood chewette. It's from the 70´s but works like a charm. You don't need extra-hyper-expensive kitchen equipment to do good baking. :D