sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Piparitalokoulu

Vuoden 2009 kuvat on pienennetty. Projekti etenee.... 

Minä jo odottelen uuden vuoden tuomaa arkea. En ois ikinä ois uskonut sanovani tätä, mutta liika suklaa on LIIKAA. Uutta vuotta odotellessa tässä lähtee minun joulu joka alkoi kerrankin kiireettömästi marraskuun vika viikolla piparikoulun merkeissä.

Sen sijaan, että oisin rakentanut kaikille ystävilleni piparitalot jouluksi päätin pitää talonrakennuspäivän heille. Piparitalokoulun pidin kahtena päivänä. Ensin tulikasteessa oli Elisa ja Jenni ja sitten Eija-Riina, Lissu ja Saara. Taikina ja mallit oli valmiina odottamassa tekijöitä. Jokainen valitsi mieleisensä mallin ja siitä se ajatus sitten lähti. :) 
 
Tässä siis Elisan ja Jennin taidonnäytteet.

Kaikkista parasta koko touhussa oli ystävien riemu. Kukaan ei ollut aikaisemmin taloa rakentanut itsekseen ainakaan aikuisiällä. Kaikki lähtivät kotiin omannäköisten talojen kanssa.





Eija-Riinan talo oli pelkistetty kun taas Liisan talosta tuli "all american" versio väreineen.
 

Saara sen sijaan innostui kirkkoprojektista. Tuumaili: "Meneeköhän homma överiksi sitten kun huomaa liimaavansa karkin päälle toista karkkia?"



Liisan talon hieno kattoluukku syntyi pienen "erehdyksen" myötä. 
 

Tästä alkoi minun joulun odotukseni.

In english

I have change all my 2009 pictures smaller. So the project continues....

While I'm waiting for the New Year here are some pictures from this Christmas. I started early with no hurry. Instead of making gingerbread houses to all my friends I decided to make them make the houses themselves. It was perfect gift for me too. To see the joy of making was priceless. Everyone went home with selfmade house.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti