perjantai 20. heinäkuuta 2012

Raparperi cupcake


Ostin ihastuttavan the Primrose Bakery- kirjan toukokuussa. Remontin edetessä odotin malttamattomana keittiön valmistumista. Raparperi cupcakeja täytyi päästä koettamaan. Kun odotettu aika koitti, tajusin yhden ainesosan puuttuvan, "itsestään kohoava" vehnäjauho. Päätin säveltää eli laitoin ohjeessa olevan vehnäjauhomäärän ja leivinjauhetta. Lopputulos ei ollut mielikuvan mukainen. Haaste on heitetty cupcaken puolelta ja aion sen vielä selättää. Pieni konsultointi kummini kanssa jonka puoleen aina käännyn leipomisongelman kohdatessa auttoi. Cupcake oli "Sponge". En osaa sitä muulla sanalla kuvailla. Eli ihan ku ois syöny märkää ennen vanhasta liitutaulusientä! ( En ole maistanut, mutta... ) Kummini arveli, että jauhoja oli liian vähän. Joten uusinta kiekka odottaa ja kun se onnistuu jaan tämän ihastuttavan ohjeen.

Mutta Kuorute oli hyvää. Haalean vaaleanpunaista, raparperin vivahteella höystettyä. 

Rhubarb buttercream icing

110g unsalted butter
500g icing sugar, sifted
50ml rhubarb juice 

Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri sekaisin. Lisää lopuksi raparperinmehu. Kuorute muuten säilyy 3-4pv ilmatiiviissä rasiassa huoneenlämmössä.





In English

Since the beginning of our kitchen remodeling I have been waiting to try out these lovely rhubarb cupcakes from the Primrose Bakery- book. Here in Finland we don't have self-raising flour. So I decided to use regular flour and baking powder. Didn't work! I consulted my godmother whom I always turn to when I need advice with baking. She figured that it might be so that I had too little flour.... We'll see next time! Until then here is only the icing recepy which was good. Lightly pale pink, hint of rhubarb taste. Primrose Bakery knows what works!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti