torstai 30. elokuuta 2012

Pekaanipähkinäpiirakka


Nyt on luvassa Amerikan herkkua! Sokeria, siirappia ja voita. Voiko noilla aineilla mennä pieleen? Tein piirakan valmiiseen muropohjataikinaan. Olisi pitänyt valmistaa taikina oikeaoppisesti ja esipaistaa se ensin. Nyt kun laitoin kaikki kerralla uuniin murotaikinapohja kohos sen verran, että osa täytteestä valu hukkaan. Maku ei kyllä siitä kärsinyt yhtään. Jos teet piirakan yhtä kärsimättömästi kuin minä niin tee piirakka syvään vuokaan ja muista suojata uunin alaosa pellillä ja foliopaperilla. Ohje on ihastuttavasta the Hummingbird bakeryn kirjasta.

Pohja:
Joko valmis murotaikina TAI
260g (4dl) vehnäjauhoja
0,5tl suolaa
110g suolatonta voita
  • Vatkaa kaikki aineet hiljaisella nopeudella monitoimi koneessa. Kun seos on murumaista lisää 1rkl vettä ja sekoita hyvin. Lisää toinen rkl ja vatkaa kunnes taikina on tasainen.
  • Jos taikina on vieläkin kuivan tuntuista lisää vielä yksi lusikallinen vettä. Varo lisäämästä liikaa vettä, parempi olisi vatkata kovemmalla teholla ja saada siten ainekset yhdistymään. Kääri taikina muovikelmuun ja laita tunniksi jääkaappiin odottamaan.
Kuumenna uuni 170 asteiseksi.
  • Kauli taikina normi piirakkavuokaan ja laita päälle leivinpaperi ja paistokuulat/kuivia herneitä painoksi. Esipaista piirakkataikinaa 10min jonka jälkeen poista paino ja paista vielä toinen 10min. Pohjan tulee olla vielä vaalea ja keskeltä hieman raaka.
Itse piirakka:
200g (2,4dl) sokeria
2,5dl tummaa maissisiirappia
0,5tl suolaa
3 kananmunaa
60g suolatonta voita kuutioina
0,25tl vanilja-aromia
100g pekaaninpähkinöitä pilkottuna
  • Kiehauta sokeri, siirappi ja suola kattilassa ja jätä hieman jäähtymään.
  • Vatkaa kevyesti munat kulhossa sekaisin ja kaada hitaasti lämmin siirappi koko ajan sekoittaen. Siirappi ei saa olla kuumaa.
  • Lisää voikuutiot ja vanilja-aromi seokseen ja sekoita kunnes voi on sulannut siihen.
  • Levitä pekaaninpähkinäpalat esipaistetun piirakan päälle tasaisesti (tai raa'an murotaikinan päälle). Kaada päälle siirappiseos. Koristele reuna lopuksi kokonaisilla pekaaninpähkinöillä.
  • Paista piirakkaa uunissa n.50-60min tai kunnes se on tumma ja karamellinvärinen ja pinta on hieman rapea.  
In English
Pecan pie! It can't be bad when you have sugar, butter and syrup in a pie. ;) Add a little bit of vanilla ice cream and you can't stop eating it. There wount be any left overs for the next day.


maanantai 20. elokuuta 2012

Hyvä lahja


Ei kivaa emalikulhoa voi tyhjänä antaa lahjaksi. Harvoin sitä leipoo itse keksejä, muuten vaan. Paitsi minä lauantaiaamuna, lahjaksi kaverille. :)  Kierrätys ja itsetekemät lahjat kunniaan!

In English

You can't give an empty bowl as a birthday present. So I made chocolate chip cookies to fill the bowl.   

torstai 9. elokuuta 2012

Kesäpäivä RVN:llä







Viime viikko vietettiin Rovaniemellä lomaillen. "Kotiin" on aina hyvä palata. Loma aloitettiin perinteisillä pihabileillä ystävämme kotipihalla.



Kemijoen maisemat on upeat mistä suunnasta tahansa. Pitkästä aikaa en ollut vastuussa herkkupuolesta. Tällä kertaa tarjolla oli hienosti koottu kakku, joka oli täysin kaupasta ostetuista valmiista marenkipohjista koottu. Suosittelen! ihan tajuttoman hyvä yhdistelmä: Marenkia, kermavaahtoa, mansikoita ja mintunlehtiä. Synttärisankari täytti kyllä aika paljon enemmän kuin 16 vuotta, mutta toive puhalluksen yhteydessähän on se tärkein!


Illalla lämpötila viileni aika vauhdilla ja joki alkoi höyrytä. Aamuyöllä taksinmittari näyttikin kaikki +4 astetta!? Ei ihme, että varpaita vähän paleli...


In English

We where up north in Rovaniemi last week. It's always good to go back "home". We had fun summer night at my friends yard. This time I didn't make the cake. Cake was selfbuild from store marengue, strawberries, whipped cream and mint. REALLY good! Birthday boy turned 16 years ago but it's the wish that you make while blowing the candles that counts. Wheather was pretty chilly at night, only +4 degrees!?

tiistai 7. elokuuta 2012

Mustikkakakku






Tässäpä aivan ihastuttava, kokoilemisen arvoinen, pehmeä mustikkakakku!


Kuorutteella tai ilman. Minä äänestän ilman kuorutetta puolesta... Mustikat pakkautuu pohjalle uunissa ollessaan jolloin kakku näyttää todella somalta valmiina.


175g pehmeää voita
175g sokeria
3 munaa
1tl vanilja-aromia
225g vehnäjauhoja
1rkl & 1tl leivinjauhetta
1,4 dl kermaviiliä tai ranskankermaa
125g mustikoita

170 astetta n.40min

  • Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi n.3min. (aika toimii aina)
  • Lisää joukkoon munat yksitellen vatkaten jonka jälkeen jatka vatkaamista ja lisää vielä vanilja-aromi jonka jälkeen vehnäjauho-leivinjauhe seos. 
  • Vatkaa lopuksi kermaviili. Tässä vaiheessa huomasin haaveilevani taas monitoimikoneesta!
  • Lisää valmiiseen taikinaan mustikat. Sekoita varovasti puulastalla, jottei mustikat meni rikki. Kaada taikina voideltuun ja kevyesti jauhotettuun vuokaan. Paista uunin keskiosassa.
Minulla on mummon vanha pienehkö kuivakakkuvuoka josta jäi ylikkin taikinaa. Kokeilin tehdä toisen semmosella sydämenmuotosella pienellä tefflon vuoalla jota en voidellu ja korppujauhottanut. Valmis kakku tarttui siihen kiinni?! Johtukohan taikinan laadusta? Eli jos teet kakun nykyaikaiseen tefflon kuivakakkuvuokaan jauhota se varalta. 

In English

We have blueberry season here in Finland. This is a super soft blueberry cake with or without frosting. I think without is better. Blueberries move to bottom of the cake pan when it's in owen. That's why it looks so nice when ready. This is defenetly one of the cutest blueberry cake I have seen in a while!  If I may say so myself. :)