Vauva on saanut virallisen nimen, Unto Juhani. Nimiäisiä me juhlimme jo Pyhäinpäivänä. 2kk on mennyt nopeasti vauvan aikataulussa elellen ja ihmetellen. Pikku hiljaa arki alkaa tasaantuun. Juhliin tein mustikka-kardemummakakun ja juustokakkua. Oli myös mini bebe-leivoksia. Nyt on myös kokeiltu edulliset Pirkan pakaste pensasmustikat. Suosittelen! (ei ollu maksettu mainos.)
Kardemummakakun ohjeen löysin Linda Lomelinoksen taivaalliset täytekakut-kirjasta. Toivottavasti meni nimi oikein. Minulla on ruotsinkielinen versio, kun en vuosi sitten jaksanu odottaa suomennosta. Ohje on 15cm vuokaan, joten tein kaksinkertaisen annoksen 24cm vuokaa varten. Taikinaa jäi siitä hieman ylikkin.
Kardemummakakkupohja:
3 kananmunaa
3dl sokeria
1dl maitoa
1/2 tl vaniljasokeria
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl kardemummaa
(taisin laittaa 1 rkl eli oman mieltymyksen mukaan)
- Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen ja laita leivinpaperi kakkuvuoan pohjalle. Tarvittaessa korppujauhota kakkuvuoanreunat.
- Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
- lämmitä maito vaniljasokerin kanssa ja kaada lämmin (ei kuuma) maito munasokerivaahtoon.
Kakun välissä oli valkosuklaamustikkamoussea. Ohjeen oli laatinut Emma Iivanainen joka osallistui Koko Suomi Leipoo kisaan. Ohjeen määrä riitti kahteen kakunväliin epäilyistäni huolimatta.
Valkosuklaamustikkamousse
100g valkosuklaata
200g mustikoita
3 liivatelehteä
200g tuorejuustoa
2tl vaniljasokeria
2dl vispikermaa
- Sulata valkosuklaa ja laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
- Vatkaa kerma vaahdoksi
- Sekoita tuorejuusto ja vaniljasokeri sekasin. Lisää tuorejuustoon jäähtynyt valkosuklaa.
- Liuota liivatteet tilkkaan kiehuvaa vettä ja lisää seos ohuena vanana tuorejuuston sekaan hyvin sekoittaen.
- Lisää mustikat tuorejuustoseokseen. Jos käytät pakastemustikoita, mustikat voivat olla hieman jäässä.
- Lisää lopuksi kermavaahto tuorejuustomustikkaseokseen varovasti sekoittaen
Toisena kakkuna tarjoiltiin Koko Suomi leipoo sarjan Mailiksen vadelmajuustokakkua. Ohje löytyy täältä. Vuoka johon kakun tein oli 24cm halkasijaltaan. Mailiksella taisi olla 20cm. Juustokakku sai yhtäpaljon kehuja kuin ohjelmassakin. Koko Suomi leipoo sarja on ollu mun viikon kohokohta ohjelma. Semmonen positiivinen hyvänmielen ohjelma niinku leipomisenkin kuuluu olla. Ehkä siksikään en tykkää tehdä oikeaa ruokaa kun kaiken maailman masterchef ohjelmat ym. on niin otsakurtussa arvosteluja antavia.
Meidän Unto sippas täydellisesti juhlahumusta.
In English
We gave our baby a name, UNTO JUHANI. These 2 months have gone by so fast! We had a party for him. For the party I made Blueberry cardamom cake and rasberry cheesecake.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti