sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Hyvä Suklaakakku



Tämä suklaakakku on minun luottokakku, koska se jostain merkillisestä syystä AINA onnistuu. Maku on myös aina yhtä mehevä. Johtuisko siitä että valmistan sen aina tarjoilua edeltävänä päivänä. Vaihdoin vehnäjauhojen tilalle gluteenittoman jauheseoksen ja lopputulos oli saman makuinen kuin vehnäjauhoista valmistettuna.Tähän ohjeeseen tarvitset kaksi samankokoista irtopohjavuokaa. Käytin 24cm kakkuvuokia, mutta mielestäni pienemmillä tulisi vielä nätimpi lopputulos.
Kakkupohja:
100 g pehmeää voita
3 dl sokeria
3 keltuaista
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2,25 dl kiehuvaa vettä
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Marenki:
3 valkuaista
1,5 dl sokeria
Väliin:
2 dl vispikermaa
1 rkl mascarponea tai rahkaa
(laitoin sunnuntai vaniljatuorejuustoa)
2 suklaa patukkaa esim. Mars
hieman kinuskikastiketta
1. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. n.3min.
2. Lisää keltuaiset yksitellen välillä vatkaten.
3. Sekoita kaakaojauhe ja kiehuva vesi tasaiseksi tahnaksi ja vatkaa taikinaan.
4. Siivilöi lopuksi jauhot ja leivinjauhe varovasti sekoittaen taikinaan ja jaa ne
vuokiin tasaisesti.

5. Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi kuohkeaksi vaahdoksi.
6. Lisää marenki kakkutaikinan päälle jättein reunoille parin sentin tilan. Marenki laajenee
paistuessaan. Marengin pintaa ei tarvitse saada tasaiseksi. Näyttää kauniimmalta kun on "elävä" pinta.Kypsenna kakkut uunin alaosassa 160 asteessa n.35-40min. Anna kakkujen jäähtyä irtopohjavuoissa. Uunista ottaessa marenki voi näyttää älyttömän pullistuneelta, mutta jäähtyessään se laskee. Irrota pohjat vuoista varovasti niin ettei marenki mene rikki. Pohjalle tulevan kakkun päälle laitoin ensin hieman kinuskikastiketta ja sitten kermavaahto-tuorejuustoseoksen ja lopuksi pilkotut Marsin palaset. Sitten vaan toinen kakku siihen päälle ja A-vot valmista tuli. Teen aina kakun päivää ennen tarjoilua. Siten siitä tulee yön aikana oikein mehevää. Minulle tämä kakku sopii hyvin, koska sitä ei tarvitse kostuttaa millään.

1 kommentti:

  1. hmmm... sekoita kaakaojauhe ja kiehuva vesi..... ohjeesta taitaa uupua tuo kaakaojauheen määrä????? Auttaisitko, kuullosti NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN hyvälle reseptille että mieluusti tuota kokeilisin.
    Kiitos!

    VastaaPoista