sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Brownie Pops


Ystäväni juhlissa tarjottiin myös minun tekemiä Brownie Popseja. Maku oli todella hyvä ja toimii yhtä hyvin kuin keksi popsit. Ensin tein normaalisti Brownie piirakan vuokaan. Tälläisella ohjeella:

225g sokeria
2 kananmunaa
100g voita
3 rkl kaakaojauhetta
100g siivilöityja jauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

2. Sulata voi ja kaakaojauhe yhdessä. Seosta ei tarvitse jäähdyttää. Lisää munaseokseen.

3. Lopuksi hämmennä taikinan joukkoon jauhot ja leivinjauhe.

4. Paista 180 asteessa n. 40 minuuttia.

Pähkinät jätin pois tästä ohjeesta ja normi jauhojen tilalla käytin gluteenitonta jauhoseosta. Lopputulos oli ihan samanlainen kuin vehnäjauhoista tehtäessä. Kun Brownie on jäähtynyt sen verran, ettei sormet pala nypi
koko piirakka kulhoon. Lisää joukkoon muutama lusikallinen tuorejuustoa, jotta pystyt tekemään palloja nypitysta Browniesta. Tein pallot ja pistin ne hetkeksi kohmettumaan jääkaappiin. Minulla oli pieni piparkakku muotti jolla painelin palloihin ns. hoikemman muffinsin alaosan. Alaosat kastoin suklaassa ja pistin ne jääkaappiin uudestaan kohmettumaan. Sillä välin sulatin valkoisen suklaan jota värjäsin vaaleanpunaisella tomuvärillä. Popseihin työnsin Grillitikut ja päälyosan upotin vaaleanpunaiseen valkosuklaaseen. Päälle nonparellit ja tikut pystöön maljakkoon. Harmittaa kun unohdin ottaa lähikuvan noista, mutta jäipä jotain tehtävää seuraavaan kertaan sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti