torstai 22. joulukuuta 2011

Lila piparitalo


Kokeilin Mansikkamäen piparitalo-kaavaa. Tässäkin oli kaarevaa linjaa. Katto oli huomattavasti haasteellisempi koota kuin aikaisemmat linnunpöntöt. Talojen rakenteluun jää koukkuun kun vain saa aloitettua. Lopputulos on aina yllätys itsellenikin. Alunperin tästä en ajatellut tekeväni itämaisen tyyppistä.




In English

One more gingerbread house....

perjantai 16. joulukuuta 2011

Jouluinen juustokakku ja mudcake minicupcakes

Työpaikan pikku joulut on juhlittu. Olin jälkiruokavastaava. Tarjolla oli jouluista juustokakkua ja mini-mudcake cupcakes. Juustokakkuun ohje löytyi ihastuttavasta Belle Baien blogista. Omena-kanelihilloa en kaupasta löytänyt joten lisäsin itse kanelin hillon joukkoon.


Juustokakku olisi saanut olla vielä korkeampi. Kuvista on vaikea arvioida kuinka korkea kakusta tulee. Ensi kerralla laitan 6dl kermaa ja 600g tuorejuustoa ja hilloa suhteessa myös enemmän jotta maku säilyy. Eikä haittaa vaikka piparipohja olisi ollut hieman korkeampi myös.


Tein minikokoisia cupcakeseja tällä kertaa. Niitä on mukavampi syödä ja voi hyvällä omallatunnolla vetää niitä vaikka kolme yhden sijaan. :) Ohje näihin löytyy täältä.

In English

We had Christmas Party at work and I was in charge of the desserts. We had Christmas cheesecake and mini mudcake cupcakes. Christmas cheesecake had cinnamon apple jam in it and bottom was gincerbread.

torstai 15. joulukuuta 2011

Linnunpönttöjä


Kotivinkin Jouluherkut lehdessä oli tänä vuonna tehty linnunpönttöjä piparitalon sijaan. Ohje näytti niin simppeliltä, että pakkohan se oli kokeilla. Homma ei lähtenyt käyntiin ihan niinkuin Strömsöössä.....
 

Tässä vaiheessa meinasi epätoivo hiipiä... Jos tää oli lopputulos 4kg:n piparitaikinan leipominen ei enää hirveenä houkutellut. Pienen hermoromahduksen jälkeen kokosin itseni, lisäsin taikinaan lisää jauhoja...paljon... ja kaulitsin suutuspäissäni taikinan ohuemmaksi...huomattavasti... ja VO-LA ! Uutta lopputulosta ois voinu vaikka lehdessä esitellä. ;)


Vielä ei ole liian myöhäistä ostaa lehteä ja kokeilla oman linnunpöntön tekoa. Hyvänä "porkkanana" voi pitää toteutukseen tarvittavia tyhjiä viinipulloja.... ;) Linnuista vaan tuli hieman liian lihavia istuakseen itse pöntön reiän reunalla. Jäipähän jotain haastetta ensi vuoteen. 


In English

Gingerbread birdhouses.

Toffee


Kokeilin toffeen tekoa. Ohje oli hyvin simppeli: 2dl sokeria, 2dl maitoa ja 2 reilua ruokalusikallista voita. Keitä aineista toffee... Aloitin keittämisen  ja mitään ei tapahtunut. Jatkoin keittämistä eikä edelleenkään mitään merkkejä toffeen muodostumisesta. Meinasin jo kaataa seoksen lavuaarista alas. Onneksi netin ihmeellinen maailma oli auki ja nopean googlettamisen tuloksena selvisi, että toffeeta pitää keittää puoli tuntia jatkuvasti sekoittaen!!!??? Ja kuinka ollakkaan maagisen 25min jatkuvan sekoittamisen jälkeen seos alkoi muistuttamaan toffeeta.

In English

Self made caramel. All you need is 2dl sugar, 2dl milk and 2 big tablespoons of butter. Cooking time about 30min minumum. :)

lauantai 10. joulukuuta 2011

Jotain Joulua....

Ensimmäinen kuivakakku ever... Pehmeä piparikakku joka parini jääkaapissa oltuaan pari päivää. En osaa sanoa mitä oikein odotin tältä, mutta mitä se ikinä olikaan ei täyttynyt. :) Vai oliko vika vain maistajassa tiedä häntä, mutta kuivakakut saa jatkossakin jäädä tekemättä.


...Mutta tämän vuotinen joulukalenterini on paras vuosiin!!! Tässä kalenterissa on itseasiassa 2 kalenteria. Toisella puolen konvehdit ovat alkoholilla höystettyjä. Konvehdit on taivaallisen hyviä ja juuri sopivan kokoisia. Vielä ei ole liian myöhäistä hakea tämmönen Stockalta. Tätä suosittelen käsi sydämellä!!!!

In English

My first coffee cake ever! Don't know what I expected but surely this gingerbread coffee cake didn't match to my expectations. BUT I must say that my this years Christmas calendar is absolutely the best in years! Boy does the Germans know how to make good chocolate! :D

perjantai 2. joulukuuta 2011

Nykin herkkuja

Blogi hiljainen marraskuu on takana. Kävin "syyslomalla" Nykissä. Joku voisi todeta, että vastahan siellä olin. Joo-o. Lufthansalla oli kesällä niin hyvä tarjous etten voinut vastustaa kiusausta. Pienenä mainoksena voin todeta etten ole aikoihin saanu koneessa niin hyvää palvelua kuin Lufthansalla sain. Ja sitten matkan antimiin:



Upper West sidelta löytyi ihastuttava ranskalaistyylinen kahvila, jossa oli levoton määrä piirakoita mistä valita. Kahvila on myös tunnettu You've got mail-leffasta. Siitä myöhemmin lisää....




Dean and Delucan kurpitsa marenkipiiras ihastutti.


Cupcake, oh cupcake. Ja aina valitsen saman!






Jätti cupcake ei puhutellut mua.


Whoopiesit eivät olleet niin suosittuja. 
Kaloreita siinä näytti olevan 330-530. Jos meilläkin ilmoitettais kalorit kahviloissa, saattais  moni herkku jäädä maistamatta. Paljonkohan tulee kaloreita normi Kakkugallerian kakkubuffassa vedettyä? Parempi ettei tiedä. ;) 


Viimeisen illan hätäsesti vauhdissa nautittu red velvet.

In English

A few weeks ago I was in New York. Didn't bake anything last month but I still feel like I have had my share of sugar. :D

maanantai 31. lokakuuta 2011

Omenarahkapiiraat

Positiivinen ylläri valmiista voitaikinasta, jota muuten normisti kartan. En "eettisistä" eines syistä vaan ihan sen höttömäisen olemuksen takia. Ens kerralla laitan reilummin omenaa. Allergikkona omena ei tee oireita uunista ulos tultuaan. :) 


Tarvitset ainoastaan voi-tai lehtitaikinaa, purkin vaniljarahkaa ja omenoita. Kaulitse valmistaikinaa hieman ohuemmaksi. Jaa levy kahtia ja paina taikinaan ympyrä taikinahyrrällä rahkaa & omenaa varten, älä kuitenkaan paina hyrrää taikinan läpi. Esipaista piiraspalat uunissa 225 asteessa n.10min. Reunojen pitäisi kohota enemmän kuin keskustan. Leikkasin melkein taikinan läpi ja silti keskusta nousi myös. Painoin keskustan alas lasin avulla kun otin pohjat pois uunista. Levitä rahka ja omenat "kuoppaan" ja paista uunissa vielä reilut 5min. 


In English

Ready made butter dough, apples and vanilla sour cream makes perfect match......

maanantai 24. lokakuuta 2011

Chocolate chip cookie cupcake


Jälleen kerran; kyllä Martha tietää mikä on hyvää! Pohjalle laitetaan chocolate chip cookie (miten tuon nyt suomentais hyväksi???) taikinaa ja päälle ihan perus vanilja cupcake taikinaa. Aluksi meinasin laittaa cupcake taikinaankin suklaahippuja, mutta onneksi kerrankin pitäydyin ohjeessa. Sen ansiosta keksi pääsi oikeuksiinsa cupcakekin pohjalla. Ohje on Martha Stewart LIVING 07/11 lehdestä. Saan lehden aina ystävältäni "tulilaisiksi" kun hän käy jenkkilässä. Tokihan lehteä saa mm. Akateemisesta kirjakaupasta, mutta jotenkin se vaan ei oo sama asia.

In English

Again Martha Stewart knows what is good. Chocolate chip cookie dough in the bottom and on top simple vanilla cupcake dough. These cupcake recipe was from Martha Steward LIVING 07/11. I always get the magazine from my friend when ever she goes to States. Surely I could buy it also from here but somehow it's not the same thing...

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Mummi 88- vuotta


Hellun mummilla oli eilen juhlat. Me olimme vastuussa kakuista. Viikolla minulla oli kakunkoristelija apuri kylässä. Yritin ehdotella kukkien tekoa, ne ei saanu kannatusta. Siili sen sijaan oli kyllä loisto ajatus kuulema. Mietin siinä, että jo 88 ikävuoteen päässyt mummi oli taatusti nähny elämänsä aikana monet kukkakoristekakut, joten huumori riittäisi varmasti siileen...Oikeassa olin. Lapsen mielikuvitusta ei voi kuin ihailla. Huomasittehan siilen takana olevan mustan kiven!? :D



Toinen kakku oli sitten konservatiivisempi suklaakakku,"Jokeri". Juhliin on aina riskiä viedä tuliaisina jotain mitä ei ole aikasemmin tehnyt. Joten siilikakku oli ihan minun perus mansikkakakku, aina hyvä. Suklaakakku onnistuikin yliodotusten. Kakun pohja oli super pehmeä, välissä ohut sipasu aprikoosihilloa ja klassista suklaavoikreemiä. Päällä vielä suklaakuorutus 70% tummastasuklaasta, hieman liian tujua mun makuuni kylläkin. Oishan se pitäny arvata että suklaalla ja voilla ei voi mennä pieleen.

Suklaakakkupohja:

0,5dl kaakaojauhetta
0,5dl kiehuvaa vettä
225g pehmeää voita
2,75dl sokeria
4 kananmunaa
3,25dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Sekoita kaakao kiehuvaan veteen. Lisää joukkoon kaikki loputkin aineet ja sekoita.
kaada vuokaan. Minulla oli 17cm vuoka joten taikinaa jäi yli. Alkuperäinen ohje neuvoo jakamaan taikina kahteen 22cm vuokaan. Silloin ei tarvitse halkaista kakkua, mutta halkaisu onnistuu kyllä joten ei ole pakko jakaa kahteen vuokaan. Paista kakku 180 asteen uunissa.

Klassinen voikreemi:

2rkl kaakaojauhetta
3rkl kiehuvaa vettä
500g tomusokeria
200g pehmeää voita

Sekoita vatkauskulhossa kaakao ja kiehuva vesi ensin. Lisää joukkoon tomusokeri ja voi. Vatkaa tasaiseksi tahnaksi. Tää voikreemi oli mulle todella positiivinen ylläri, kuulostaa jotenkin voimaiselta, mutta ei ollu sitä todellakaan! Suzy suosittelee lämpimästi.!!!!!

Yksinkertainen suklaakuorrutus:

200g tummaa suklaata
100g voita
0,5dl vettä

Mittaa ainekset mikro- tai vesihaudekulhoon. Sulata välillä sekoittaen kunnes seos on täysin sileä. Jäähdytä seosta kunnes se on hieman jähmettynyt ennenkuin levität sen kakun päälle.
 
In English

Our 88 year old grandma had a birthday party yesterday. Earlier this week I had a little helper to make decorations. Flowers didn't intress her but hedgehog instead was a great idea! Oh well, I figured that grandma had seen many flower cakes during her years that hedgehog would be a nice change. :) I was right. I can only admire kids imagination....Did you notice the black rock behind the hedgehog? The other cake that I made was classic chocolate cake, a success even though it was my first try. Lucky me, it's always a little risky to bring along something you haven't tryed before.



tiistai 11. lokakuuta 2011

Tashkent, Uzbekistan


Kävin taannoin pienellä "elämysretkelläTashkentissa, Uzbekistanissa. Todella mielenkiintoinen paikka. Kiertelimme paikallisilla bazaareilla,ihmettelimme ja kuvasimme kunnon turistimeiningillä. Meitä (turisteja) ei montaa ollu siellä.


Hämmästyin kuinka paljon siellä oli myytävänä leivontatarvikkeita ja makeaa muutenkin.Enimmäkseen keksejä, jotka muuten oli aivan tajuttoman hyviä. Ulkonäkö ja esillepano ei antanut oikeutta. Kakkuihin törmäsin vain yhdessä minimarketissa ja jopa minunkaan sokerihammasta ei ruvennu kolottamaan vihreä kuorutus.... ;)


Myynnissä oli jos jonkinmoista apuvälinettä. Noilla piikkimuoteilla (yllä olevassa kuvassa oikealla alhaalla)painettiin kuviointi leipiin.


Basaarista löytyi jopa joku joka myi Wiltonin muotteja. Häät on todella iso juttu kuulema Uzbekistanissa, niinpä hääkakku lautasia ja kakkumuotteja ylipäänsä oli paljon myytävänä.


Kaikki tuotteet ostettiin erikseen, eri kojuista. Lähiruokaa kirjaimellisesti.


Kyllä ihminen on tarpeen vaatiessa kekseliäs. Lastenvaunut olivat uusio käytössä, myyntipisteen muodossa. Viitseliäimmät olivat ottaneet kopan pois ja rakentaneet tilalle laatikon.


Ja siipikuva aamun sarastaessa.


In English

I had interesting trip to Tashkent, Uzbekistan. I wanted to share couple of pictures with you. I was surpriced how big baking was there. Not so many cakes but cookies and other sweets. And so many places where you could buy baking equipment. Everything was sold in bazaar places. If you found a regular market it was small and it was selling things for you to take fast and eat it on the way home etc.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Mennyttä syksyä

Kuluneen hiljaiseloni aikana en ole ollut leipomatta. :) On ollut jos jonkinmoista juttua & projektia, kuten työkaverini paluu kotikonnuille. Ei ole vaikea arvata minne kaveri lähti.... Kaksi samanlaista kakkua tein töihin läksiäisiksi.


Elokuun viimeisenä viikonloppuna olin juhlimassa Kokkolassa kuuluisia venetsialaisia eli mökkikauden päättäjäisiä. Kokkolassa juhla on yksi syksyn kohokohdista. Mökkirannat olivat täynnä kynttilöitä ja tulia. Ihmiset kiersivät rantoja ja ihailivat valaistuksia. Harmikseni en ottanut  kierroksemme alkupään upeimmista mökkirannoista kuvia. Tämä kuva on otettu hätäisesti asuntomessualueelta kierroksemme loputtua.



Kokkolassa tein mud cake:ia.


Leila Lindholm Pala kakkua -kirjassa kehui korppujaan. Siitä innostuneena kokeilin "erikoisen hyviä sahramikorppuja". Joo-o, hyviä oli, mutta ei noista kyllä kovinkaan kovia tullut. Enemmänkin muistuttivat Hanna tädin kakuilta joissa on mantelia.


Tuli puolukka-aika ja siitä intoutuneena kokeilin kauan jemmassa ollutta ohjetta, puolukkapaistosta. Lopputulos oli varsin... varsin....kirpeä! Vähän niinku pannaria, jossa on puolukkaa sisällä. Joku viisas olisi varmaan voinutkin todeta mulle, että sitä se paistos on, mutta hieno ohjeen mukana ollut kuva antoi kyllä ymmärtää ihan jotain muuta. Kommentti paistoksesta olikin, et tän täytyy olla terveellistä kun on näin karvasta! Jäätelöllä pystyi hieman loiventamaan.


Puolukoista selvinneenä vuoroon tulivat omenat. Tätä amerikkalaista omanapiirakkaa tein viime syksynäkin. Nyt uutena juttuna oli jenkkilästä tuotu apple pie spice. Lopputulos oli ihan yhtä hyvä kuin edellisen syksyn piirakkakin ilman tätä speciaali maustetta. Kotimaisista omenoistakin jouduin toteamaan, että olen myös niille allerginen.


Jäätelön kans myös tosi jees!


Uutena juttuna tänä syksynä meillä on tehty sämpylöitä. Vitsi että on hyvää. Suosittelen lämpimästi.


Ja pakasteesta syötiin viimeiset palat poroa keiton muodossa. Nyt on pakastin valmis vastaanottamaan uudet lihat kun päästään lähemmäs talvea.



Näin meillä on menty. Kävin minä mutkan Uzbekistanissakin ja minun tekemät Aleksanterinleivokseni pääsivät upeisiin häihin. Niistä juttua myöhemmin.

In English

I have been busy this fall even though it's been quiet here. I made a few farewell cakes to work (not my farewell), celebrated end of the cabin season in Kokkola, baked mud cake there. Then it was season of lingonberries and apples. Lingonberries where too sauer and I'm allergic also to finnish apples. :) New thing this fall has been self made bun breads. They are yammy! We also ate last pieces of reindeer meat from freezer. new ones coming in once we are closer to winter. I visited Uzbekistan and got to bake one delicious dessert to one fabilous wedding. But I will tell you more about those later.....



sunnuntai 14. elokuuta 2011

Mansikkakääretorttu


Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin myös LOMA.
Viime viikolla pohjoisessa mansikat oli vielä parhaimmillaan, 
kun jouduttiin lähtemään takas etelään.
Eka kääretorttu ikinä ja aikamoinen halko siitä tuli.
Olin ihan unohtanu kuinka hyvää kääretorttupohja onkaan!


In English


First wrap cake ever. :) Did not quite look like as it should have but taste was the same as it would have been in a thighter version.

tiistai 9. elokuuta 2011

rocky road -Brownie


Suklaataivas! Brownieta, paksu kerros suklaata ja vielä vaahtokarkkia väliin, jotta varmasti on makeaa. Myyty.


Vaahtokarkki-brownie

300g tummaa suklaata
125g voita
2dl sokeria
1/2tl suolaa
2 kananmunaa
1 3/4dl vehnäjauhoja

kuorutus:
300g tummaa suklaata
1dl kuohukermaa
2tl voita
vaahtokarkkeja oman maun mukaan :)
175 astetta n.45min

-Sulata voi & suklaa, sekoita sulaan suklaavoihin loput aineet ohjeen järjestyksessä. ja laita vuoka uuniin.
- Kun Brownie on kypsä anna jäähtyä tunnin verran.
- Tee kuorrutus suklaa sulattamalla suklaa ja lisäämällä kädenlämpöinen kerma suklaaseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lisää voi tuomaan kiiltoa.
-Kokoa kakku levitä 1/3 suklaasta brownien päälle ja lado vaahtokarkit. Levitä loput suklaasta vaahtiksien päälle ja anna kohmettua jääkaapissa muutama tunti.


In English

This is absolut chocolate heaven! Brownie, chocolate topping and marshmellows to make sure it's sweet enough....

torstai 4. elokuuta 2011

Pullaa, Pullaa, Pullaa


Lomalla on aikaa. On aikaa leipoa vaikka pullaa parin lapsen kanssa. Ja se vaatii aikaa ja pitkää pinnaa. Mutta kyllä oli myös hauskaa. Opin mm. että syy siihen miksi salamoi on: " No, höh tietenkin silloin kun pilvet haluaa ottaa salamavalolla kuvia, siksi salamoi." Siinä sivussa tuli leivottua korvapuusteja jotka jokainen kuulemma muistutti naamiota ja dallaspullia. Dallaspullat ei kyllä ulkonäöllisesti ihan onnistuneet, mutta maku oli melkein sama.


In English

When you are on holiday, you have time, time to bake some cinnamonrolls and "dallas" rolls with kids. You need time with kids and long patience! :D BUT it is also super fun. Kids tells the best stories. I haven't seen "dallas" rolls anywhere else than in Finland. It's a bun with vanilla sourcream filling. 

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Marenkinen Key Lime Pie


Key Lime Pie meni tuliaisina ystävillemme. Vihdoinkin löysin pienen soman piirakkavuoan! Eihän sitä tyhjänä voinut viedä. Tein yhden piirakan ohjeella kaksi pientä, minkä johdosta toinen piirakoista jäi pahasti vajaaksi. mitä tehdä? Jälleen kerran olin viime tipassa.... onneksi hoksasin olla heittämättä käyttämättömät valkuaiset roskiin. Niistä tein marengin päälle ja Ta-Daa lopputulos oli hieno. Muutenkin marenki pehmensi hyvin piirakan kirpeää makua.


Käytännöllisesti molemmat vuoat mahtuivat yhtä aikaa uuniin. Tämä piirakka oli hyvin nopea tehdä. Jotenkin olin aina kuvitellut Key Lime Pien olevan hirveen monimutkainen toteuttaa, mutta väärässä olin. 


Näin onnistut:

pohja: 

3dl murskattua Digestivekeksiä
1/2dl sokeria
5rkl sulatettua voita

Täyte:

4 kananmunan keltuaista
1prk kondensoitua maitoa
1,3dl limetin mehua
2tl limen raastettua kuorta

- Tee pohja ja paista uunissa 15min 160 asteessa
- Täytteessä kaikki aineet kulhoon ja vatkaa n.3min,
jonka jälkeen kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle ja paista toinen 15min.
- Marengin tein ilman kummempaa ohjetta. 4munan valkuaiset ja aluksi taisin laittaa 0,5-1dl sokeria ja lisäilin sokeria maun mukaan samalla vatkaten. Marenki oli uunissa kunnes alkoi tummua. (Ei meinannu tummua, mutta grillivastus auttoi...Tohotin on seuraavana ostoslistalla...)

In English

I finally found these cute small pie pans! I gave one for our friends as a present. You can't give an empty pie pan as a gift??? Can you? Key Lime Pie had been on my mind a long time. It wasn't as hard to make as I thought it would be.