maanantai 30. marraskuuta 2009

Tunnustus


Sain jo viikkoja sitten tämän ihanan tunnustuksen blogistani suklaapupun -blogilta. Oli uskomatonta lukea Sannan listaa joista suurin osa olisi voinut olla omaani. En edelleenkään ole tietokoneeni ylin ystävä ja kaikki lataamiset ym. tuntuvat ylitse pääsemättömän hankalilta tehdä. Siitä syystä nyt vasta yritän laittaa kyseistä tunnustusta tänne omille sivuille. Asia on vainonnut alitajuntaani tunnustuksen saamisesta lähtien. (Tunnustan, ihan heti ei välähtänyt miten tuon kuvan saan sivulleni!)

Ja nyt sitten pitäisi kertoa 7 asiaa minusta. Teen saman kuin Sanna ja pysyn leivonta linjalla:

1. Kermavaahtoon ja etenkin kermavaahtoon laitetaan paljon sokeria. Sokeria kaikissa muodoissa: tavallista, vanilliini- ja vaniljasokeria. Joskus kaikkia kolmea yhtä aikaa. Ja muutenkin kermavaahto on hyvä lisuke kaikkeen. ;)

2. Jos jälkiruualla pelkästään eläisi eikä se lihottaisi yhtä helposti kuin nyt, olisin hyvin tyytyväinen nainen.

3. Jos en olisi puoli vahingossa eksynyt kinuskikissan sivuille, en olisi koskaan tienny tästä mahtavasta kakkumaailmasta. En olekkaan yksin innoissani leipomassa. :)

4. Tykkään lukea/selailla kakkukirjoja ja suunnitella. Puoliakaan en ole toteuttanut, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty sanotaan. Eli mielessäni olen toteuttanut vaikka mitä!

5. Haaveilen isommasta keittiöstä ja yleiskoneesta. Tähän on tultu...heh.

6. Tänä jouluna aion tehdä ensimmäisen oman piparkakkutalon.

7. To do- listalla on juhlat ystävilleni, jossa pöytä on TÄYNNÄ upeita kakkuherkkuja "suuren maailman" tyyliin. Jonain päivänä sitten......

Seurailen muutamia blogeja säännöllisesti ja muita surffailen jos ja kun on aikaa. Olen huono kommentoimaan muiden upeita luomuksia. Pitäisi olla aktiivisempi. Olisinko totaalisen huono bloggaaja, jos en eteenpäin tätä laittaisi??

2 kommenttia:

  1. Heippa,
    Ihania juttuja! Koin ihan huonoa omatuntoa viime viikonloppua kun ei laittanut kuin 3 ruokalusikallista sokeria Bafonneen kermavaahtoon! Sitä se teettää kun leipoo sinun kanssa 13-vuotiaasta asti :)

    VastaaPoista
  2. 3 ruokalusikallista on jo huippu määrä sulta. Kermavaahto ei maistu miltään ilman sokeria!

    VastaaPoista